Terhi Ojala: Opettaja odottaa minua! – 5.8.2015

anotherbrick

Emilia oli kuusivuotias, kun koulu alkoi. Hän täyttäisi seitsemän vasta marraskuussa. Emilia oli rauhallinen, toisinaan hieman syrjään vetäytyvä, oppiva lapsi. Luokan muut tytöt olivat eloisia, vilkkaita ja aktiivisia. Ensimmäisen ja toisen luokan Kaisa-opettaja oli Emilian mielestä ihana. Kaisa oli äidillinen ja lämmin, hän huomioi kaikkia oppilaitaan. Myös Emiliaa, joka toisinaan vaipui omiin ajatuksiinsa, ei heti reagoinut ohjeisiin tai seuraili asioita syrjempää. Kouluun oli aamuisin kiva mennä. Emiliasta tuntui, että opettaja odottaa minua!

Kolmannella luokalla kaikki muuttui. Opettaja vaihtui. Tuula oli liikunnallinen, onnistumisia edellyttävä luokanopettaja, jolla oli terävä kieli. Luokan aktiiviset tytöt osasivat toimia tavalla, josta Tuula piti. Emilia ei osannut. Emilia alkoi huomata, miten eri tavoin opettaja suhtautuu häneen ja muihin tyttöihin. ”Emilia, etkö sä nyt vieläkään osaa”, ”Haloo, Emilia, älä nuku” kaikuivat usein tytön korvissa. Hän oli ymmällään. Emilia ei koskaan häirinnyt oppituntia, ei metelöinyt tai riehunut. Emilia alkoi jäädä välituntisin yksin, muut tytöt leikkivät keskenään, hän ei kuulunut joukkoon. Joulutodistuksessa käytöksen arvosana oli laskenut kaksi numeroa. Aamuisin ei enää ollut mukava lähteä kohti koulua. Viidennellä luokalla opettaja vaihtui. Tuulan tilalle astui eläkelähtökuopissaan ruopiva Mauno, jota vuosikymmeniä tehty koulutyö ei enää jaksanut kiinnostaa. Myöhemmin opettajat seurasivat toisiaan, mutta toisen luokan jälkeen Emilialle ei enää koskaan tullut ”Opettaja odottaa minua” olotilaa.

On vaikeaa nähdä ja tarkastella omaa ajatteluaan, asenteitaan, eleitään, sanojaan, puhettaan ja tekojaan. Silti jopa katse on kovin merkityksellinen. Ajattelu ja asenteet tulevat usein muille näkyviksi sanoissa, eleissä, ilmeissä ja teoissa. Joskus tiedostaen, useimmiten tiedostamattomasti. Ne kaikki ovat merkityksellisiä kun rakennetaan vastavuoroista vuorovaikutusta yhdessä toisen ihmisen kanssa.

Uusi lukuvuosi tuo opetusryhmiin uudet emiliat. Mitä se minulle koulun aikuisena tarkoittaa? Osaanko opettajana / ohjaajana olla tarpeeksi herkkä näkemään ja tunnistamaan oman toimintani, omat asenteeni ja varsinkin varjoni ja puutteeni? Pystynkö näkemään lapsessa olevan potentiaalin, kaiken sen hyvän, joka kenties peittyy välinpitämättömyyden, raivon, hiljaisuuden tai oppimisvaikeuden hallitsevaan kaapuun? Vai toiminko kuin Tuula – onnistumista ja pärjäämistä arvostaen nakkelen suupielestäni mennen tullen musertavia sammakoita, jotka säilyvät haavoina mielessä vuosikausia? Olenko Mauno, jota ei lapset tai koulutyö vähempää voisi kiinnostaa? Vai voinko olla kuin lempeä Kaisa, jonka hyväksyvä katse ja kannustavat kommentit kantavat kauas? Onko oppilaillani aamuisin olo, että minä odotan heitä?

_

Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä Helsingin yliopistolla ja on mukana OKM:n Vaativan erityisen tuen kehittämisryhmässä sekä sairaalaopetuksen jaostossa.

3 Kommenttia

  1. Sanotaan, että ensimmäiset kouluvuodet ovat hyvin merkityksellisiä ja heijastuvat myös tuleviin vuosiin.
    Onneksi Emilialla on ollut tärkeäksi koettuna, ensimmäisenä kouluvuotena, laajakatseinen ja ymmärtäväinen Kaisa-opettaja, jonka huomassa Emilia sai tuntea olonsa turvalliseksi ja päästä näin aloittamaan koulumaailman mielenkiintoisia joskus ehkä (6) raskaaltakin tuntuvia päiviä. Emilian itsetunto kehittyi ja hän koki, ”että opettaja odottaa minua.” Hienoa!
    Myöhemmin kaikesta ”muuttumisesta” huolimatta, haluaisin uskoa Emilian ensimmäiseltä luokalta saamiin vahvuuksiin ja vähitellen erilaisuus myös opettajien suhteen on tullut tutummaksi.
    Korostaisin kodin ja koulun yhteistyötä ja, että vanhemmat seuraisivat lastaan ollen tukena ja osoittaisivat aitoa välittämistä ja kiinnostusta pienen koululaisen elämään.
    Myös opettajat ovat persoonia ja uskon ettei aina ole helppoa toimia, varsinkaan, kun oppilasmäärät ovat monikymmenlukuisia.
    Kiitos joka tapauksessa hyvästä kirjoituksesta ja Onnea alkavaan lukukauteen niin opettajille, oppilaille ja ennen kaikkea ensimmäistä lukukauttaan aloittaville koululaisille.
    -sirkka Kajaanista

  2. Olen selvä Mauno. Muutama vuosi työelämää takana, mutta työ on jo tehnyt tehtävänsä. Koulussa ei enää opeteta, vaan kikkaillaan teknologialla, puhutaan tunteista, leikitään ja puuhastellaan. Sitten ihmetellään, että miksei nykylapset osaa kirjoittaa, Pisa-tulokset jne.

    Kiistaton fakta: meidän Maunojen määrä vain lisääntyy vuosi vuodelta.

  3. Mun opet mukavia. Kanssaoppilaat joko ei halunnu puuttua siihen miten mua koheltiin mutta pidin heistä. Monet kiusas/häärnäs mua. Muutaman tapauksessa mulla oli epäreilusti hampaan kolossa. Kun ne oli sanonu vaikka vain pari kertaa jotain kärkevää. Mikä tuntu pahalta, koska mua härnättiin/kiusattiin.

    Erityisluokal olin 2 ekaa luokkaa. Hauskaa.
    Luokat 3-9 olin tavallisella, kun en mä oppinu siin hauskas luokas, olettaisin.
    En osannu puolustautua itsekseni, vaikka positiivisuuteni suojas aika usein.
    Vasta 9:llä, mun kanssaluokkalaisista kaikki tuli siihen tulokseen, ettei mun kiusaaminen oo järkevää.

    Varsinki ku
    -Yks mun”arkkivihollisista” häippäs erityisluokalle.
    -Matikan erityisryhmäs olleet kolme tyttöö (samas kui mä) tutustu muhun paremmin.
    -Samois valinnaisoppianeryhmis kui mä, oli muutama jokka ei pitänee musta, ja ne alko ajatteleen etten ehkä ookkaan mulkku.
    -Muhun oli totuttu kahen yläasteen luokan aikana.
    -Lopetin haikailun yhen gimman perään.

    Loppujen lopuksi, olen tullut tulokseen:
    Koulu on vittu perseestä. Enemmän muiden tapauksessa.

    Alkokohan satuttamaan Emilia itteään? Määrättiinköhän sille paskalääkkeitä? Raiskattiinkohan se myöhemmällä iällä? Onkohan se nykyään vieläkin helvetin epävarma, vaikka se on saanu paljon itsetunnon kohtotusta, ku se on saanu olla Limingan taijekoulussa?

    Mä tunnen monta tyyppii joille on tapahtunu kaikki tuo.
    Koska peruskoulu ja muu yhteiskunta.
    Onneksi on sunlaisii jokka välittää. Kiitän.
    Vaikka teetkin just sitä mitä yhteiskunta käskee. Mutta vaikeeta olla tekemättä. Kokemuksesta tiijän.

Jätä kommentti