Tapani Jokela: Karvaterapiaa kesäyössä ja mikseipä talvisina koulutyöpäivinäkin

Kumpuileva jokivarsiniitty läntisessä Suomessa – keskiajalta periytyvän maatilan ikiaikaisen arkaaisessa maisemassa. Lämpimän, juhannuskesää uumoilevan iltapäivän lämmin aurinko valahtaa hitaasti läntisen metsäkumpareen taakse värjäten taivaanrannan ketunoranssiksi. Tammalaitumen varsoneet tammat kutsuvat nulikoitaan pysymään turvallisissa rajoissa – uskalikot varmajalkaiset pariviikkoiset varsat ottavat huimia spurtteja lauman ympäri – täältä tullaan elämä!

Jään nojailemaan sähköpylvääseen ja tarkkailen laumaa. Toinen viimeisillään olevista kantatammoista pysähtelee kesken laidunnuksen, sen utareet ovat paisuneet ja nisien päässä kimmeltää vahaa. Kello lähentelee puoltayötä. Päätän jäädä todistamaan syntymän ihmettä. Laidunnus kuitenkin jatkuu, yölinnut viheltävät, kurluttavat, miksaavat melodioitaan huikeisiin sfääreihin. Kesäyön hämärä laskeutuu saaden aikaan taian omaisen hämyn kukkivan niityn notkelmiin. Siihen on hyvä ihmispolonkin nukahtaa – matkin varsoja, jotka laskeutuvat kyljilleen nukkumaan ruohoon kaula pitkänä. (Sitä ennen annan myönnytyksen nykyajalle  ja asennan herätyksen tunnin välein kännykkääni.) Klo 14.40 on jo aavistus vaalenevista  sävyistä idänpuolen taivaalla. Laidunnus jatkuu hetken seisahduksen jälkeen. Klo 15.40 tamma makaa laitumella  ja huokuu. Avautumisvaihe on käynnissä –poltot –sikiövesi – etujalat ja turpa työntyvät näkyviin ja viimein kalvojen peittämä loppukeho- takajalat  viipyilevät ja muutamia minuutteja napanuora pumppaa vielä yhteistä verensykettä – naps kuroutuu napanuora ja uusi uljas musta tammavarsa on tullut laumaan! Kahdessa tunnissa uusi tulokas on jo tamman nuolema, kuivahtanut ja kohonnut korkeille jaloilleen ja löytänyt nisän ja ravinnon. Viereiseltä laidunlohkolta kurkistaa kettu –  jos peto olisi suurempi olisi varsan jo mahdollista seurata emoaan turvaan. Täydellistä.

Sairaalaopetuksen arjessa on hetkiä jolloin tietoisuus turvasta ja nähdyksi tulemisesta korostuvat. Joskus käyttäytymispiirteitä ilmentävät pelot, epäröinti  ja välistä esiin nousee uhma. Sanoja omille tunteille on vaikea löytää. Keinoa tulla ymmärretyksi ja pukea tarpeensa sanoiksi ei löydy.

Kiinamyllyn koulussa on lähestytty ilmiötä eläinavusteisen toiminnan kautta. Vuosien kuluessa on viety oppilaita erilaisille talliretkille ja otettu koiria mukaan liikuntatunneille ja rohkaistu olemaan vuorovaikutuksessa eläinten  ja luonnonilmiöiden kanssa. Kissa opettajan olkapäällä on tuttu näky koulussamme.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan jaksot ovat auttaneet näkemään väkivaltaista käytöstä toteuttavan lapsen toisesta näkökulmasta – väylä empatiaan on avautunut hevosen turvan painautuessa  hartioihin.

Näistä kokemuksista voit lukea kirjasta:  Karvaterapiaa, Eläinavusteinen työskentely  Suomessa, toim. Kaija Ikäheimo (Solution Models House, 2013). Jaan kirjan yhdessä artikkelissa havaintoja eläinavusteisesta opetuksesta sairaalakoulussa. Toiminnan innoittamana kokosin ryhmän Varsinais-Suomen –sairaanhoitopiirin alueelta lasten- ja nuorisopsykiatrisen kuntoutuksen kanssa toimivista terapeuteista ja yrittäjistä ja teimme opintomatkan Pohjois-Norjaan vapun tienoilla  eläinavusteisen kuntouttajan Tiu Similän luokse (www.bjorkengen.no) ja psykiatri Sveiung Skårsetin (www.norlandssykehuset.no)  hevosavusteiseen psykoterapiaan tutustumaan. Huimia maisemia Lofooteilla! Kehittämisideoita kuntoutukseen tuli monipuolisesti ja norjalaiset puuhaavat jo vuorostaan  matkaa tänne Suomeen kokemuksia jakamaan ja oppimaan toinen toisiltamme.

Eläimellistä kesää jokaiselle – karvoihin katsomatta tai niihin nimenomaan tutustellen. Itse aion hoitaa itseäni nauttimalla Suomen suvesta kahden korvan välistä katsottuna  ja vierailemalla Savikon tilalla  Vihdissä kuulemassa ”easel Horse Traing” menetelmistä!

Ollaan eläimiksi!

Tapani Jokela
Kiinamyllyn koulu
Turku

Ei kommentteja, vielä.

Jätä kommentti