Leena Kohvakka-Turja: ”Koskaan et muuttua saa” – enkö?

jalatsaimaalla

”Vaihtuvat päivät,
pois leikit nuo jäivät,
mut koskaan et muuttua saa.
Vuodet niin kulkee,
ne paljon pois sulkee,
mut koskaan et muuttua saa”

Näin lauloi Pasi Kaunisto 1970-luvun alun suosikki-iskelmässä. Minäkin nyökyttelin päätäni laulua kuunnellessa ja ajattelin, että ”onpa hyvät sanat”. Kuluneiden 40 vuoden aikana olen kuitenkin (onneksi) tullut toisiin ajatuksiin ja nyt nuo laulun sanat lähinnä huvittavat – jopa kauhistuttavat.  Olisipa onnetonta, jos me ihmiset emme koskaan elämänkokemuksemme myötä arvioisi uudelleen ajatuksiamme ja käsityksiämme, mielipiteitämme ja maailmaa ympärillämme.  Toki kaipaan montaa asiaa menneiltä vuosikymmeniltä, mutta vääjäämätöntä on, että asiat muuttuvat ja jokainen aika tuo oman lisänsä ympäröivään maailmaamme, elinympäristöömme, työelämäämmekin.

Minusta tuli alunperin historian opettaja, jolle muutosten näkeminen ja ymmärtäminen tuli osaksi ammatti-identiteettiä.  Koulumaailma, johon astuin opetustehtävissä 80-luvun alkuvuosina, oli tyystin toisenlainen verrattuna siihen, mitä se on tänään.  Onneksi.  Muutos on ollut huima ja nopea.  Mutta niin on muuttunut maailmakin ja oppilaittemme todellisuus on tänään jotain ihan muuta kuin 40 vuotta sitten, pidemmästä vertailujaksosta puhumattakaan.

Mutta vaikka ymmärrämme muutoksen vääjäämättömyyden ja välttämättömyyden, vastustamme sitä usein kiivaastikin.  Juuri näinä aikoina Suomen koululaitos elää aikoja, jolloin muutoksen tuulet puhaltavat myrskyn lailla.  Hyvin ennakkoon varustautuneet koululaivat ammattitaitoisine ja rohkeine miehistöineen seilaavat kovaa vauhtia uusille turvallisille, tyyntyville ja mielenkiintoisille vesille.  Toisaalla huonommin varustautuneet koulualukset ajautuvat tuuliajolle ja rantautuvat autiolle saarelle, jossa yrittävät selvitä jotenkin omina avuin.

Vastaavanlaisessa murroksessa ja myrskyn silmässä ovat myös maamme sairaalakoulut. Uuden opetussuunnitelman haltuunotto ei sairaalakouluissa liene kuitenkaan samanlainen haaste, kuin monessa muussa oppilaitoksessa.  Sairaalaopetuksessa on jo vuosia toteutettu monia niitä perusperiaatteita, joihin uusi ops nyt velvoittaa kaikki koulut.  Mutta sairaalakoulujen ympärillä on menossa varmaan niiden historian suurin muutos ja murros, kuten me sairaalaopetuksen väki kaikki hyvin tiedämme. Halusimme tai emme, joudumme miettimään tutut ja turvalliset toimintatavat ja – mallit uusiksi.  Niin on pakko tehdä, sillä uudessa toimintaympäristössä vanhat mallit eivät toimi.  Tässä tilanteessa meillä on suunnilleen kaksi vaihtoehtoa: joko otamme haasteen vastaan tai keskitämme voimamme vanhan haikailuun. Voimme joko hyväksyä tapahtuneet muutokset, tarttua härkää sarvista ja alkaa etsiä uusia, toimivia toimintatapoja.  Tai voimme murehtia ja päivitellä tapahtunutta, kadottaa työmotivaatiomme ja kehittämisintomme ja levittää negatiivista ajattelua.  Jokainen tekee oman valintansa ja on siitä vastuussa itselleen ja muille.

En toki tarkoita, että kaikki muutokset olisivat hyvästä tai että kaikki uudistukset ja muutokset pitäisi ”ostaa” mukisematta.  Kriittisyyttä ja kyseenalaistamista tarvitaan myös, ehdottomasti!  Mutta tarvitaan myös tosiasioiden hyväksymistä ja kykyä viheltää peli poikki tarvittaessa.  Kaikenlainen muutos helposti pelottaa, mutta – niin kliseeltä kuin se kuulostaakin – useimmiten muutos on aidosti myös mahdollisuus.  Tarvitaan rohkeutta ottaa selvää noista mahdollisuuksista, kokeilla ja etsiä sitä omaa tapaa toimia uudessa tilanteessa.

Henkilökohtaisesti olen myös itse muutoksen edessä juuri nyt.  Reilun 30 työvuoden jälkeen lähiaikoina koittaa aika, jolloin siirryn tilanteeseen, josta en oikein etukäteen tiedä, mitä tuleman pitää. Toisaalta odotan uutta elämänvaihetta innolla, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etteikö mielessä ole myös hämmennystä ja epävarmuutta: mitenkähän minulle käy? Tiedän myös, että eniten tulen ikävöimään työyhteisöä ja kaikkea sitä, mitä olemme yhdessä tehneet ja kokeneet. Luottavaisin mielin kuitenkin suuntaan kohti uutta. Onneksi on netti, some ja muut mahdollisuudet, joiden avulla pysyn mukana ajan hermolla ja voin aktiivisena eläkeläisenä (niin halutessani) seurata myös koulumaailman ja sairaalaopetuksen kuulumisia.

Onnea ja menestystä koko sairaalaopetuksen väelle tuleviin tehtäviin ja haasteisiin, muutoksiin ja myllerryksiin. Hyvin te homman klaaraatte ja selätätte tämän päivän haasteet, en epäile hetkeäkään!

Syyskuussa 2017

Leena Kohvakka-Turja
Saimaan koulu, Lpr

 

Related Posts

Ei kommentteja, vielä.

Jätä kommentti