Sairaalaopetuksen VAATU-ryhmä kokoontui lukuvuoden aluksi

Vaativan erityisen tuen kehittämisryhmän sairaalaopetusjaosto (VAATU) kokoontui Sophie Mannerheimin koululla juuri ennen lukuvuoden alkua 7.8.2015. Paikalla oli puheenjohtaja Mika Saatsin kutsumana koko sairaalaopetusjaosto.

Kovin montaa hetkeä ei kulunut ennen kuin viimeisetkin lomakarstat olivat poistuneet ryhmäläisistä ja työteko oli käynnissä täydellä teholla. Aihealueina kokouksessa vilistivät sairaalaopetuksen ajankohtaisina teemoina mm. kokemukset sairaalaopetusjärjestelyjen sovittamisesta erikoissairaanhoidon muutoksissa (esim. sairaalaopetus lyhentyneiden hoitoaikojen yhteydessä, sairaalaopetuksen yhteistyö lastensuojelun kanssa). Muina laajempina aihealueina käsiteltiin psykoedukaatiota sekä tulevaa yleisopetuskoulujen rehtoreille suunnattua vaativaan erityiseen tukeen liittyvää kyselyä.

Keskustelun lomassa päätettiin haarukoida ja kerätä eri puolilla Suomea olevia, sairaalaopetukseen kytkeytyviä kehittämishankkeita ja toimintamalleja. Liian usein ollaan toisaalla harmillisen tietämättömiä jo olemassa olevista toimintamalleista. Tässäpä listaa keskustelussa esiin nostetuista ja eri puolilla maata käytössä olevista hyödyllisistä ideoista ja toimintamalleista:

Vinkkilistaa täydennetään jatkuvasti. Jos sinulla on vinkata sopiva malli, hanke tai projekti, laita vinkki ja linkki VAATU:n Pohjois-Suomen edustaja Tanja Äärelälle (tanja.aarela@ulapland.fi).

VAATU:n työ jatkuu syksyn aikana, jolloin tehtävänä on mm. opetussuunnitelma-asiat, sairaaalaopetuskäseitteistön avaaminen sekä valtakunnallisen tilastotiedon ylläpito ja päivittäminen.